Sisäilmasepät Oy:n palvelut lyhyesti esiteltynä. Ota yhteyttä, jos palveluiden kuvausten jälkeen herää kysyttävää!

Sisäilmaongelman selvitys

Selvittää todetun sisäilmaongelman tai muun vaurion syyn ja mitä sen korjamiseksi pitää tehdä. 

Sisäilmaongelman selvityksen yhteydessä käydään ensin läpi asiakkaan kanssa todetut ongelmat ja oireet sekä niiden mahdollinen sijoittuminen ja ajoittaisuus asunnossa. Tämä vaihe tapahtuu yleensä ensimmäisen puhelinkeskustelun aikana. Näiden tietojen ja mahdollisesti saatavilla olevien rakennuspiirustusten pohjalta tehdään tutkimuskäynti, jonka aikana pyritään keräämään ongelman selvittämiseksi vaadittavat tiedot. Yleensä tutkimuksiin on riittänyt 4-5 tuntia, jonka jälkeen siirrytään mahdollisesti otettujen näytteiden analyysitulosten odotteluun ja raportointivaiheeseen.

Raportissa kerrotaan yleistietojen ja yhteenvedon lisäksi toimenpidesuositukset, eli mitä rakenteille tulisi tehdä todetun ongelman tai ongelmien korjaamiseksi. Mikäli kyseessä ei ole riitatapaus tai mahdollisesti tuleva riita, voidaan raportti haluttaessa rajoittaa tähän laajuuteen.

Mikäli kyseessä on asuntokaupan riita tai mahdollisesti tuleva riita, kannattaa raporttiin kirjata myös tutkimusselostus. Raportin tekoon menee laajuudesta ja löydöksistä riippuen yleensä 10 - 15 tuntia, eli tutkimusten kesto raportointeineen kestää tavallisesti n. 15 - 20 tuntia.

Korjaussuunnittelu ja kilpailutus

Tutkimusten jälkeen voidaan erikseen sopia todettujen ongelmien korjaussuunnittelusta. Suunnittelu käsittää tarvittavat rakenne- ja detaljipiirustukset, sekä työselostuksen. Tarvittaessa myös urakotsijoiden kipailutus voidaan liittää suunnittelun yhteyteen.

Pystyn myös kontaktieni kautta suosittelemaan luotettavia urakoitsijoita, joiden tiedän tehtävästä selviävän.

Korjausrakentamisen valvonta

Korjaussuunnittelun jälkeen korjausten valvonta on luonteva jatke ongelman poistamisessa. Valvonnalla varmistetaan osastoinnin, purkutöiden laajuuden ja korjausten toteutuksen riittävyys sekä uusien rakenteiden tiiviys. Valvonnan yhteydessä on huomattava etu, jos sama henkilö on ollut tutkimassa kohdetta ja suunnittelemassa korjauksia.